Udmurtian seikkailu 11. - 19.8.2012

Teksti Maija-Liisa Laitinen
Kuvat Jouko Marttinen

Elokuussa viisi rohkeaa Marttisten suvun jäsentä osallistui Petri Niikon järjestämälle historialliselle Udmurtian seikkailulle, jota ohessa muistelee runomitalla Maija-Liisa Laitinen Kangasniemeltä.

Kello oli tuskin kuusi,
kun Allegro-juna huusi:
Udmurtian seikkailu alkaa
nyt kaikki ripeätä jalkaa.

Marttiset ja muutkin mukaan,
junasta ei jäänyt kukaan.
Kolme Kouvolasta mukaan tuli,
hymyyn matkalaisten kasvot suli.
Junassa jo vaihtui ruplat,
tuskin puhallettiin suuret kuplat.

Pietarissa laukkujamme raahattiin,
metrosta toiseen kilpaa kaaahattiin.
Sitten keittoruuat syötiin,
hyvät leipäset käteen lyötiin.
Pienet eväät uuteen junaan ostettiin,
tietenkin myös lisää rahaa nostettiin.

Idän junaan noustessa on tarkka syyni,
ihan vakavaksi meni moni lyyli.
Vaihtelimme hyttiasukkaita,
lienee vaihtunut myös jokin paita.
Levitimme puhtaat lakanat,
emme käyttäydy kuin pakanat.

Aluksi Marttiset samassa hytissä,
eipä tarvinnut vilusta tytistä.
Konihuumorista Martti pitää huolen,
Jouko todistelee realistipuolen.
Liisa terhakka kuin rakki,
matka hänelle on hyvä nakki.
Reijo koko ajan kultivoituu,
vaikka samalla myös noituu.

Sainpa sitten hyttikaveriksi tyttökullat,
matkan harmaudelle kepeähköt mullat.
Nopeasti yöllä matka kulki,
kunhan ensin silmät sulki.

Aamutsajut hyttiin tuotiin,
nepä mieluisasti juotiin.
Lämpötila vaihtui kesäiseksi,
ainakin Martilla mielessä seksi.
Ruuanlaitto junassa on hidasta,
jonkun kasvo punastui jo vihasta.

Perillä meidät otti vastaan rankka sade,
eipä huoli olla kade.
Vierailu Udmurtiaan alkoi,
tiedon tulva miltei kallon halkoi.

Siperian tietä, monta museota,
kylän raitteja ja uhrikukkuloita.
Sukulaiset meille monet ihmeet näytti,
meitä paikasta toiseen käytti.
Vastaanotto oli aina makea,
puuro ravinteikas, sakea.

Perinteiset leikit esiin tuotiin,
päälle pontikkata juotiin.
Käsitöiden ihanuudet näytetty,
paljon aikaa niiden tekoon käytetty.
Täällä arvostetaan perinnettä,
tehdään monenlaista esinettä.

Ystävällisyys on ollut aitoa
kuin joisi lypsylämmintä maitoa.
Kun matka kääntyi kohti kotia,
aloin mielessäni pohtia:
ennen ajattelin "Pietarin takana ei mitään",
nyt kumarran ja kiitän itään.

Kiitos laukunkantajille
sekä käskynkän tarjoojille.
Kiitos Svetlana, Nati sekä Petri;
on muistoissani moni hyvä hetki.
Joskus portaissa mietin, nyt mä kuolen.
Kiitos, että kaikki piditte minusta huolen.

TAU ! SPASIBA ! KIITOS !